Liian huono

 Tunnen syyllisyyttä eilisestä kotiin jäämisestä. En pystynyt menemään kouluun, ahdisti liikaa. Ahdistaa kaikki ihmiset, jopa parhaat ystäväni. Ja ei, minua ei kiusata enää koulussa, minulla on paljon kavereita ja minusta pidetään, mutta silti pelottaa, pelottaa kauheasti. On pakko mennä kouluun, tänään on ruotsinkoe. En ole kyennyt lukemaan eikä lähes uneton yö liene hyväksi koemenestykselle. Tunnen oloni hyödyttömäksi ja huonoksi, olen häpeäpilkku vanhemmilleni ja taakka ystävilleni. En tahdo nähdä ketään enkä tahdo kenenkään näkevän minua. Sitten kuitenkin haluaisin vaan jonkun, etten olisi yksin. Tänään pukeudun isoon löysään tunikamekkoon ettei turpea keskivartaloni näy. Olen syönyt ihan kohtuudella, mutten tarpeeksi laihtuakseni. Paino pyörii viidenkymmenenviiden molemmin puolin. Jos tänään syön vähänkin liikaa, oksennan. Samaan aikaan rakastan ja vihaan oksentamista. Mutten voi lopettaa, se tuo turvaa ja rauhoittaa. "Mikset vain voisi nauttia normaaleista asioista", ihmiset sanovat. Ja minä vain hymyilen niinkuin kaikki olisi hyvin.