Miksi vitussa haluan näyttää ihan lapselta? Istun kaupassa penkillä kassojen edessä ja katselen kun ihmiset kävelevät ohitseni. Ihailen sirojen tyttölasten kauniita jalkoja. Olisimpa minäkin vielä pieni.

Joululoma

Nyt alkoi loma! Ei enää hetkeen koulustressiä. Minä aion hyödyntää lomani laihduttamiseen ja minulla onkin nyt hyvin aikaa varsinkin kun E:llä ja vanhemmillani alkaa loma vasta ensiviikolla. Koko lomana ei ole mitään erityisiä suunnitelmia muita kun että vietän joulun isän kanssa. Aion liikkua tosi paljon ja pitää huolen siitä että paino laskee. Äsken kävin vaa'alla ja painan nyt tasan 53, se on jo hyvää edistystä. Minulla ei ole vielä ihan selkeää tavoitetta sen viidenkympin jälkeen, mutta ainakin vielä viisi kiloa siitä. Siitä pitää myös mainita, että oksentamatta olen ollut jo kaksi kuukautta. Yritän välttää oksentamista parhaani mukaan koska se vie helposti pahaan ahmimiskierteeseen josta on hankala päästä pois. Voi tosin olla että jouluna saatan joutua pönttöilemään. Aion kyllä syödä ainakin joitakin jouluruokia (paitsi ei mitään eläiperäistä, korkeintaan pari suklaakonvehtia) mutta hyvin tiukalla linjalla etteivät ne vain pääse lihottamaan minua. Minulla on tunne että tämä loma tulee olemaan ihan hyvä.

Piirsin viimeviikonloppuna mahdollisimman realistisen kokoisen kuvan itsestäni havainnollistaakseni itselleni kuinka läski todella olen. Onhan niitä isompiakin ja ei siinä mitään, mutta minä en vain voi voida hyvin näin isossa itsessäni.

Suunnilleen tältä näytän oikeasti.

Olen aivan liian iso ja pullea kauneusihanteisiini nähden. Tahdon kauniisti esiin työntyvät hentoiset luut, siron olemuksen, litteän mahan ja pikkuruiset raajat. Lähden nyt lenkille.

Fear is a prison

Olen ollut oikeastaan joka päivä jo pitkään tosi surullinen. En edes tiedä tarkkaan että miksi, mullahan on kaikki ihan hyvin. Jotenkin vuosi sitten tapahtuneet asiat kummittelevat päässä, pelkään tätä vuoden aikaa. Vuosi sitten joulun aikoihin ja sen jälkeen olin tosi masentunut. Viiltelin päivittäin, vihasin itseäni, halusin kuolla. Jouduin osastolle yli kuukaudeksi. Minulle diagnosoitiin vakava masennus ja kärsin unettomuudesta. Aloin syömään masennuslääkkeitä eikä olo tahtonut parantua millään. Lopetin lääkkeet heti kun sain tilaisuuden, lopetin kaikki hoitosuhteet mitä minulla oli ja lakkasin puhumasta pahasta olostani. Tilanne helpotti itsestään ja kevät oli ihan hyvää aikaa talveen verrattuna. Kesä olikin sitten yhtä kamppailua. Kerron siitä enemmän joskus myöhemmin. Kesän jälkeen hoitosuhteeni tarapeuttini kanssa jatkui. Minä pelkään että tämä talvi on yhtä vaikea. Olen jatkuvasti onneton, nukun huonosti, tuntuu siltä että kohta ei enää jaksa. Opiskelukaan ei oikein suju ja töitäkin pitäisi alkaa hakea. Minä pelkään ettei minusta tule koskaan mitään, jään sosiaalisesti jälkeen muista ja tuleva ammattini tulee olemaan yhteiskunnan huora. Minä pelkään yksinäisyyttä, mutta myös ihmisiä. Pelkään maailmaa. Tästä ei tule mitään kun pelko hallitsee elämää. Can I just disappear and never come back? 
Pelkään ettei paino tule olemaan viidessäkymmenessä kilossa uuteenvuoteen mennessä. Eilisen aamupaino 53.4 kg. Minulla on tasan kaksi viikkoa aikaa pudottaa hieman reilut 3 kiloa. PELOTTAA. SEKOAN.

Hyvyyttä

Paino 54.7 kg. Olen tyytyväinen, se on vähemmän kuin eilen. Tiedän että laihdun koko ajan, en ole syönyt mitään väärää enkä liikaa. Eilisen kalorit 500 paikkeilla. Totta puhuen pelkkä ajatus syömisestä ahdistaa ja se on oikeasti vaikeaa. Mutta sehän on mulle vain hyvä juttu vaikka oikeasti tiedän ettei ole . Joulukalenterinkaan avaaminen ei houkuttele. Kukaan ei ole edes pahemmin kiinnittänyt huomiota syömisiini joten tämähän on tosi helppoa. Huomenna painan taas vähemmän ja olen lähempänä tavoitettani.
Eilen vietettiin päivä E:n kanssa Kuopiossa. Sinne on meiltä noin tunnin ajomatka. Sain tehtyä kaikki jouluostokset, ei tarvitse enää stressata siitä. Itselle en ostanut mitään, paitsi Punnitse & Säästä:stä terveellisiä luomuherkkuja; erilaisia marja- ja pähkinäsekoituksia ja vegaanisen energiapatukan. Niitä voin syödä hyvillä mielin ilman ahdistusta ja haluan muutenkin tehdä hyvää maailmassa ja tukea luomua. Olen miettinyt jo tosi pitkään että rupeaisin vegaaniksi. Tykkään kasvisruoasta ja se että vaan sen vuoksi että syön ei ole kidutettu ja tapettu mitään eläintä jättää minulle hyvän ja puhtaan omatunnon. Toisaalta kalasta olisi harmi luopua mutta tiedän että se olisi oikein. Muutenkin siinä on liikaa kaloreita. Olen kuitenkin nyt varma päätöksestäni että pidän lihattoman joulun. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin mutta se tuntuu vaan tosi oikealta. Sitäpatsi onhan niitä lihattomia jouluruokia vaikka kuinka paljon, lanttulaatikko on mun lemppari. Mut joo, sitten kun oltiin E:n kanssa tehty ostokset ja käyty syömässä (tai siis E söi) mentiin laffaan katsomaan Krampus. Se oli tosi pelottava ja pidin koko ajan E:tä kädestä kiinni itku silmässä, herkkä kun olen. :'D Hyvä se silti oli. Sitten ajettiin kotiin ja E jäi yösi, nukuin kerrankin hyvin. Oli tosi kiva reissu. Ainiin suunniteltiin kaavat piparkakkutaloon, tänään olisi tarkoitus leipoa. Tykkään leipoa ja tehdä ruokaa, pitää vaan keksiä jotain etten joudu itse syömään niitä rasvan ja sokerin täyteisiä ällötyksiä. Ehkä korkeintaan maistan pienen palan.
Pitää illaksi koittaa väkisin keksiä jotain syötävää, tuntuu vaan että kaikki ällöttää. Mutta kyllähän minä ravintoa tarvitsen, en voi kieltää sitä että olo on vireämpi ja energisempi jos syö. Voisin keittää vaikka ruusukaaleja tai jotain. 

Tällasen ostin eilen :)

Muutosta

Paino 55.7 kilogrammaa. Tuntuu pahalta mutta minulla on toiveikas olo laihduttamisen suhteen. Olen motivoinuneempi ja varmempi kuin pitkään aikaan. Olen ollut kipeänä ja poissa kolusta jo yli viikon ajan niin on ollut liikaakin aikaa mietiskellä yksinään kaikkea. Pahuksen rokko.. Onneksi sentään poikaystäväni E kävi pistäytymässä. Olisi voinut jäädä yöksikin mutta sanoin tahtovani olla yksin. Nyt sitten suren taas yksinäisyyttäni vaikka oikeasti halusin vain olla syömättä ihan rauhassa. Levottiin E:n kanssa piparkakkutaikina ja söin sitä epähuomiossa pari pientä nokaretta. Muuten olen syönyt tosi hyvin (eli vähän) viimeaikoina.
Päiväraja kaloreille on nyt 800, mutta mikäli pystyn vähempikään ei haittaa. Treenaan ainakin kahdesti päivässä, eli yleensä juoksen ja teen muutamat lihaskuntosarjat perään. Tavoitepaino 50 kiloa vuodenvaihteeseen mennessä. Mulla on ihan oikeasti sellanen tunne että mä pystyn tähän. Mikään ei estä mua. Tiedän että vajaassa kuukaudessa tavoite on tosi kova mut mä teen ihan mitä vaan että saavutan sen. Viimeyönä en nukkunut lainkaan huonon olon takia (johtunee varmaan vaan menkoista) joten aamulla aikaisin oli hyvää aikaa käydä tekemässä kunnon juoksulenkki. Onneksi en ole enää kipeänä niin voi taas liikkua, pelkkä löhöily tekee mut hulluks. Menen kuitenkin koluun vasta ylihuomenna etten varmasti tartuta ketään tähän kamalaan tautiin.

Ainiin, koulunkäyntiini on tullut paljon muutoksia sitten viimepostauksen. Oikeastaan heti syksyllä kun lukio alkoi se tuntui jo hyvin raskaalta. Tein kuitenkin parhaani ja opiskelin niin taysillä kun vain pysyin. Paloin lähes loppuun jo ensimmäisen parin kuukauden jälkeen. Sen jälkeen olen vähän löysännyt sen asian kanssa ja puhuin asiasta terapeuttini kanssa jonka luona käyn kerran viikkoon juttelemassa. Nyt kun oloni koulussa ei ole helpottanut ja ollaan keskulteltu ryhmänohjaajieni, terapeuttini ja äidin kanssa ollaan yhtä mieltä siitä että minun olisi ihan hyvä lopettaa lukio. Se on ihan oma valintani ja vaan hyväksi, sillä motivaatiota ja jaksamista niin rankkaan opiskeluun ei nyt vaan riitä. Nyt sovittiin siis että käyn tämän jakson loppuun helpotetusti (vain neljä kurssia) ja sitten haen seuraavissa hauissa jonkin uuteen paikkaan. Ja uusi paikka tarkoittaa todennäköisesti yhteenmuuttamista E:n kanssa! Noh, asiat on vielä vähän auki mutta kyllä tää tästä, on ihan hyvä mieli sen suhteen.

Hyvää joulunodotusta!

Ruokalista

Tein uuden listan sallituista ruuista. Alan pitää taas kirjaa syömisestä ja liikkumisesta. Syön aivan liikaa ja liikun huonossa suhteessa siihen verrattuna vaikka liikunkin ihan sopivasti. Nyt se saa muuttua, koska lihon vaan enkä kestä. Sitäpaitsi majoneesit, höttöleivät ja muut herkut tuntuvat niin ikäviltä elimistössä. Sen tuntee kuinka rasva imeytyy muhun ja se vaikeuttaa liikkumista ja ei vain ole hyvä olla. Nyt tulee taas muutos, tahdon olla taas sellainen niinkuin ennen, eli surullinen mutta edes sitten laiha ja surullinen.

Hallinta

Ensimmäinen koeviikko on nyt ohi. Ainakin luulen päässeeni läpi kokeista, mutta tekemättömiä töitä on palauttamatta viimekurssilta. Murrun jo nyt ennen kuin jakso on edes kunnolla alkanut.

Syömisrintamalla menee huonosti. Syön aivan liikaa herkkuja, korvaan niillä ruokaa. Läskistyn vaikken liho, kukaan ei olevinaan huomaa mutta varmasti huomaa. Paino ei ole noussut muttei laskenutkaan. Mietin että voisin aloittaa jonkun uuden dieetin tai jotain muuta mikä auttaisi pysymään kurissa, en tahdo menettää hallintaa.

Mulla ei ole elämässä minkään suhteen tällä hetkellä muita vaihtoehtoja kuin vain katsoa sivusta ajan ja tapahtumien kulkua. Tuntuu että kontrolli on jo kadonnut, että elän ihan sumussa. En edes ole tällä hetkellä niin kovin surullinen. Minä etsin kontrollin ruualla.

Liian huono

 Tunnen syyllisyyttä eilisestä kotiin jäämisestä. En pystynyt menemään kouluun, ahdisti liikaa. Ahdistaa kaikki ihmiset, jopa parhaat ystäväni. Ja ei, minua ei kiusata enää koulussa, minulla on paljon kavereita ja minusta pidetään, mutta silti pelottaa, pelottaa kauheasti. On pakko mennä kouluun, tänään on ruotsinkoe. En ole kyennyt lukemaan eikä lähes uneton yö liene hyväksi koemenestykselle. Tunnen oloni hyödyttömäksi ja huonoksi, olen häpeäpilkku vanhemmilleni ja taakka ystävilleni. En tahdo nähdä ketään enkä tahdo kenenkään näkevän minua. Sitten kuitenkin haluaisin vaan jonkun, etten olisi yksin. Tänään pukeudun isoon löysään tunikamekkoon ettei turpea keskivartaloni näy. Olen syönyt ihan kohtuudella, mutten tarpeeksi laihtuakseni. Paino pyörii viidenkymmenenviiden molemmin puolin. Jos tänään syön vähänkin liikaa, oksennan. Samaan aikaan rakastan ja vihaan oksentamista. Mutten voi lopettaa, se tuo turvaa ja rauhoittaa. "Mikset vain voisi nauttia normaaleista asioista", ihmiset sanovat. Ja minä vain hymyilen niinkuin kaikki olisi hyvin.

Alku.

Hei vaan! Olen miettinyt bloggaamisen aloittamista uudestaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen, ja nyt tuntuu sopivalta hetkeltä kirjoittaa. Ensin on kai soveliasta esittäytyä hieman. Olen 16-vuotias ja käyn lukion ensimmäistä vuosiluokkaa. Olen tosi herkkäluonteinen ja tarkka, ehkä hieman perfektionistinen. Olen ollut syömishäiriöinen ja masentunut lähes kolmen vuoden ajan. Sitä varten pääasiassa tämän blogin teinkin. Haluan laihtua. Oloni on hieman ristiriitainen, sillä en haluaisi kenenkään muun kärsivän takiani, mutta toisaalta tarvitsisin tukea ja ymmärrystä, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Minä en ole ikinä ollut mikään kovin laiha. Pienikokoinen ja lyhyt kyllä, mutta en sillä tavalla että olisin hoikka ja nätti. Syömishäiriöni on enimmäkseen ollut melko bulimiatyyppistä, mutta haluaisin päästä siitä eroon ja olla "hyvä anorektikko". En kestä itseäni tällaisena kuin nyt olen. Aina jos laihdun vähänkin olen edes hieman onnellisempi. Minä en tahdo olla lihava. Jos masennus ei varjostaisi elämääni niin paljoa, koulunkäynti, sosiaaliset suhteet, ja jopa laihduttaminen olisi helpompaa. Minussa on paljon tunnesyöjän vikaa, mikä on huono yhdistelmä lähes kokoaikaisen alakuloisuuden kanssa. Toki tiedän faktat ja kaiken pahan mitä laihduttamisesta voi seurata, mutta en välitä itsestäni niin paljoa että minua kiinnostaisi. Aion vain laihtua, ihan pikkuruiseksi, vaati se sitten vaikka henkeni.